Who let the fox out ?
Foxlet on vuonna 2022 perustettu työyhteenliittymä ja markkinointinimi, jolla sen takana olevat yritykset esiintyvät yhteisten asiakkaiden suuntaan.
Työyhteenliittymään kuuluvista yrityksistä jokaisella on Foxlet-projektien lisäksi myös muuta liiketoimintaa. Päävastuun toiminnasta kantaa kiinteistökehityksen kaupallista konsultointia tekevä LeafCon Oy, jonka omistaja-yrittäjä Lotta Lehtinen vastaa projekteista asiakkaan suuntaan. Foxletin liikevaihto oli tilikaudella 2023-2024 noin 120.000 euroa.
Miten Foxlet voi olla avuksi?
Jos Foxletin toiminnan tavoitteet tiivistäisi kolmeen sanaan, ne olisivat ”täytämme tyhjät tilat”. Palvelumme keskittyvät vapaiden toimisto- ja liiketilojen vuokrauksen tukemiseen erilaisten markkinointi- ja vuokrauksenedistämiskeinojen kautta. Niitä ovat konseptointi, brändäys, markkinointimateriaalit, nettisivut sekä liidejä synnyttävät kampanjat. Vaikka keskitymme toimitiloihin, autamme mielellämme aivan kaikenlaisten tilojen kanssa käyttötarkoitukseen katsomatta. Jos sitä voi mitata neliömetreissä, löytyy meiltä keino sen kaupallistamiseen.
Ykköstuotteemme on konseptointi, jossa kiinteistölle luodaan tarina, tunnistetaan kohderyhmä ja suunnitellaan sille sopiva palvelutarjooma sekä rakennetaan kohderyhmää puhutteleva markkinointi-identiteetti. Konseptin toteutuminen ratkaistaan yksityiskohdissa, joiden kaikkien on välitettävä valittua viestiä. Konseptoitu kiinteistö on helppo markkinoida potentiaalisille vuokralaisille sekä myyntihetkellä potentiaalisille ostajille ja kohde välittää kuvan asiantuntevasta ja ammattitaitoisesta kiinteistönomistajuudesta.
Millä muskeleilla näitä neuvoja jaellaan?
LOTTA LEHTINEN
”Olen työskennellyt kaksikymmentä vuotta finanssialalla, ja vuodesta 2011 alkaen kiinteistösijoitusten parissa. Minulla on vahva vuokraustausta, joka käsittää satoja vuokrasopimuksia ja yli satatuhatta vuokrattua neliötä. Olen toiminut monipuolisesti kiinteistökehityksen parissa edustaen tilaajaa ja ohjannut suunnittelua kymmenissä rakennushankkeissa. Koulutukseni on kaupallinen, mutta lukemattomat suunnittelu- ja työmaakokoukset ovat opettaneet paljon myös rakentamisen teknisestä puolesta. Erityisen paljon kokemusta minulla on hankalasti vuokrattavista toimistokohteista, mutta olen tehnyt myös reilun pätkän retail-vuokrausta sekä hallinnoinut asuntosalkkua. Haaveeni olisi päästä konseptoimaan majoituskiinteistöjä ja -palveluja.”
Foxletissä Lotta vastaa yrityksensä LeafCon Oy kautta kokonaisuudesta, myynnistä ja asiakkuuksista sekä kiinteistökehitys- ja vuokrauskonsultoinnista. Lotta on suorittanut Executive MBA -tutkinnon Henley Business Schoolissa ja on myös laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV), joka vuokraa yhä aktiivisesti toimitiloja.
HANNA SORVOJA
”Olen työskennellyt markkinointialalla myynnin ja printin parissa pian viitisentoista vuotta, joista viimeiset seitsemän myös sisustussuunnittelijana. Sydämeni sykkii projektityön vaihtuville haasteille, loputtomille mahdollisuuksille ja uusien ihmisten tapaamiselle.
Työlläni haluan tuottaa asiakkaalle lisäarvoa, luoda funktionaalisia ja aikaa kestäviä tiloja, jotka toimivat arjessa. Nykypäivän tiloissa on tärkeää huomioida ihminen kokonaisvaltaisesti, joka voi tarkoittaa rauhoittavia kätköjä avokonttorin vilinästä tai arjen ajankäyttöä helpottavia mahdollisuuksia rasittaa toimistolla aivojen lisäksi myös kehoa tai kaikki aistit huomioivaa ääni- ja tuoksumaailmaa. Vaalin asiakkaan brändiä ja arvoja myös sisustuksessa ja tilakonseptin kaikissa yksityiskohdissa.”
Foxletissä Hanna vastaa sisustussuunnittelusta, havainnekuvista ja konseptien tilaan sovittamisesta. Hanna on koulutukseltaan sisustussuunnittelija, media-alan insinööri (ja ilmavoimien alikersantti).
Katso myös Hannan oman yrityksen sivut täältä.
PETRA RONKAINEN
”Olen tehnyt pitkän uran asiakaskokemuksen, myynnin ja markkinoinnin parissa. Viimeiset vuodet yrittäjänä olen keskittynyt auttamaan B2B-asiantuntijayrityksiä hyödyntämään sisältömarkkinointia ja LinkedIniä liiketoiminnan kasvattamisessa.
Liiketoiminta tapahtuu aina ihmisten välillä ja missioni on tuoda rentoutta ja inhimillisyyttä B2B-markkinointiin. Vahva brändi-identiteetti ja syvällinen asiakasymmärrys mahdollistaa tämän.”
Foxletissa Petra vastaa asiakkaidemme sisältömarkkinointi- ja LinkedIn-strategioista.
Katso myös Petran oman yrityksen sivut täältä.
Kiertotaloutta edistämässä ja muita kirjoituksia
Kiertotalous ja jätteen määrän vähentäminen viisaammalla materiaalin käytöllä ovat meille rakkaita teemoja. Suunnittelussamme korostamme ratkaisuja, jotka vähentävät syntyvää jätettä ja mahdollistavat purettavien materiaalien uudelleenkäytön. Konkreettinen esimerkki tästä on aikaa kestävä design: emme esitä ultratrendikkäitä ratkaisuja, jotka menevät muodista nopeasti ja pakottavat uuteen remonttiin muutamassa vuodessa. Tuomme myös aina esiin kierrätetyn vaihtoehdon uuden hankkimisen sijasta ja käytämme hyväksemme kaikki mahdollisuudet edistää ympäristötietoisuutta, kuitenkaan paasaamatta.
FOXLET & FRIENDS
Yhteistyö-kumppanimme
Hovihankkijamme
Kiinteistökehityshankkeet, konseptoinnit ja vuokrauksenedistäminen nojautuvat kaikki vahvasti markkinoitavien tilojen parhaiden puolien ja mahdollisuuksien esiintuomiseen. Meidän työtämme tukevat pitkäaikaiset yhteistyökumppanit esimerkiksi video- ja valokuvauksen, arkkitehtisuunnittelun ja digiremontoinnin saralla, joiden kanssa yhteistyö on hioutunut huippuunsa. Suosimme pieniä ja ketteriä toimijoita, joiden työn laatuun ja toimitusaikoihin voimme luottaa.
